KuusimetsÀÀ kuusisataa, seitsemÀn vain katajaa Heti perÀÀn tuhatkunta kahdeksatta apajaa
Jos ei unen pÀÀstÀ saa, on maattava siis vÀkisin TÀmÀn kohdan hieman toisin nÀkisin
Ei tule taakkaa jota pystyisi en kantamaan ei ole lohkaretta, eikÀ murikkaa Viimein kun kovettumat kourissani katoaa lepÀÀ harteillain jo harras kirkkomaa
Uutterasti uutta pÀivÀÀ samat silmÀt sulattaa Kaivot sekÀ kirveet aion hamaan loppuun unohtaa
Naulat neljÀn tuumamitan lyöty pajavasaroin Haukan katse hanskojani vartioi
Ei tule taakkaa jota pystyisi en kantamaan ei ole lohkaretta, eikÀ murikkaa Viimein kun kovettumat kourissani katoaa lepÀÀ harteillain jo kirkkomaata matalaa
Kannan orret, kurkihirret, ristit öljymÀkien kunnes laulu viimeisten kÀkien minutkin tavoittaa
Ei tule taakkaa jota pystyisi en kantamaan ei ole lohkaretta, eikÀ murikkaa Viimein kun kovettumat kourissani katoaa lepÀÀ harteillain jo harras kirkkomaa
Ei tule taakkaa jota pystyisi en kantamaan ei ole lohkaretta, eikÀ murikkaa Viimein kun kovettumat kourissani katoaa lepÀÀ harteillain jo marras kirkkomaa