1. Ja niin se tuska kasvoi maasta, isien kylvämästä
talven talven selkään käy
Ei tiennyt minne matka johti, haaveet kauemmaksi
Kylmissään jatka kulkuaan

Tuskissaan käy hän aamuun uuteen
Kun aina jotain kadottaa
Ei missään, eikä mihinkään
On se viimeinen sana ja se aamen rukoukseen

Tahtoisi muistaa hän vielä hetken viimeisen (Aamen rukoukseen)
Kun katkeruudeltaan mies ei koskaan unta saa

2. Yö päivää kirkkaampana loistaa, varjot haalenee
sen sisinpään yksin katoaa
Uskoi aamulla uneensa sen tieto tyhjyydestä
Tyhjyyteen matka miehen vie

Tahtoo unohtaa, sen kuinka koskee
Tahtoo unohtaa, kun jotain kadottaa